Aktiivisuusedellytyksen on täyttänyt 33 prosenttia päivärahan saajista
Aktiivimallin ensimmäinen 65 päivän tarkastelujakso on täyttynyt maaliskuun lopussa osalla IAET-kassan päivärahan saajista. Tämän hetken arvion mukaan IAET-kassan tarkastelujakson täyttäneistä päivärahan hakijoista 33 prosenttia on täyttänyt aktiivisuusedellytyksen.
Asiakkaat antoivat erinomaiset arvosanat – IAET-kassa kiittää
IAET-kassan asiakkaat ovat tuoreimman asiakastyytyväisyystutkimuksen perusteella erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. 93 prosenttia kertoo voivansa suositella IAET-kassaa.
Usein kysyttyä aktiivimallista
Eduskunta on 11.12.2019 hyväksynyt työttömyysturvalain muutokset, joilla aktiivimalli kumotaan. Tämä tarkoittaa sitä, että työttömyyspäivärahan saajien aktiivisuutta ei enää seurata, eikä päivärahaa leikata 31.12.2019 jälkeen.
Aktiivimalli vaikuttaa kuitenkin vielä niihin päivärahoihin, jotka ovat kertyneet vuoden 2019 puolella, vaikka niiden maksupäivä on vuonna 2020.
Kooste työttömyysturvan vuodenvaihteen muutoksista
Työttömyysturvalakiin on tullut muutoksia 1.1.2018 lukien, jotka vaikuttavat ansiopäivärahan saajiin.
eAsiointi on uudistunut
IAET-kassan eAsiointi on uudistunut ja nyt asiointi on entistä helpompaa myös puhelimella. Tervetuloa käyttämään asiakkaidemme toiveiden pohjalta kehitettyä uutta eAsiointia!
Jäsenmaksu vuonna 2018 on 87 euroa
IAET-kassan vuoden 2018 jäsenmaksu on 87 euroa. Jäsenmaksu laski 18 euroa edellisestä vuodesta.
Muutoksia aloittavan yrittäjän asemaan sekä liikkuvuusavustuksen saamiseen
Maan hallitus esittää liikkuvuusavustukseen ja aloittavan yrittäjän asemaan muutoksia.
Maksuilmoitukset ovat jatkossa sähköisiä
Olemme lopettaneet paperisten maksuilmoitusten postittamisen ja siirtyneet kokonaan sähköisiin ilmoituksiin.
Aktiivimalli eduskunnan käsittelyyn
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen aktiivimallista. Aktiivimallin mukaan työttömyyspäivärahan määrä laskee 4,65 %, jos työtön ei ole ollut 65 maksupäivän aikana (n. 3 kuukauden yhtäjaksoinen työttömyysaika) riittävän aktiivinen työmarkkinoilla. Samassa yhteydessä esitetään työttömyyspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä taas 5 päivään.
Työhistoriaan perustuvan korotusosan maksaminen päättyi
Korotetun ansio-osan maksaminen 20 vuoden työhistorian perusteella on päättynyt vuoden alusta voimaan tulleen työttömyysturvalain muutoksen takia. Henkilöille, joiden työsuhde päättyi ennen 1.1.2017, korotusosaa voitiin kuitenkin maksaa 30.6.2017 asti.
Hyvinvointijaksolta työkaluja jaksamiseen – hae mukaan!
Työelämän muutosvaiheet, kuten työttömyys, vaativat huolenpitoa omasta jaksamisesta.
PHT ry tarjoaa 1.askel-hyvinvointijaksoja suomalaisille lapsiperheille sekä työterveyden ulkopuolisille työikäisille aikuisille, kuten työnhakijoille, ammatinharjoittajille ja yrittäjille. Toiminta on veikkausvoittovaroilla rahoitettua ja sen tavoite on tukea työikäisten hyvinvointia ja antaa työkaluja terveyden ylläpitämiseen.
Ota käyttöön tekstiviestimaksuilmoitus
Ota eAsioinnissa käyttöön tekstiviestimaksuilmoitus, niin saat tiedon sinulle maksettavasta päivärahasta heti, kun hakemuksesi on käsitelty. Tekstiviestistä ilmenee maksettava summa sekä maksupäivä.