
1.4.24 lapsikorotukset ja työtulojen suojaosa poistuvat
1.4.24 tulee voimaan kaksi päivärahan suuruuteen vaikuttavaa lakimuutosta. Toinen muutoksista vaikuttaa päivärahan saajiin, joilla on lapsia, ja toinen päivärahan saajiin, jotka saavat päivärahan rinnalla myös ansiotuloja.

Työtulojen 300 euron suojaosa poistuu ja jatkossa pieniäkin ansiotuloja saavalle maksetaan soviteltua päivärahaa
Työttömyyspäivärahan saajalle, joka saa myös ansiotuloja (esim. osa-aikatyön palkka, yritystoiminnan tulo, kokouspalkkiot), päiväraha maksetaan soviteltuna. Tämä tarkoittaa, että ansiotulot vaikuttavat päivärahan suuruuteen siten, että päivärahasta vähennetään 50 % näistä tuloista.

Mietitkö, saatko lakon ajalta korvausta?
KOKOn asiakaspalvelussa puhuttavat tällä hetkellä lakkoon liittyvät asiat. Tässä vastaukset aihetta koskeviin eniten kysyttyihin kysymyksiin.

Ajankohtaisia verokorttiasioita
Työttömyyskassat saavat helmikuussa voimaan tulevien uusien palkkaverokorttien tiedot suoraan verottajalta. Suosittelemme kuitenkin hankkimaan muutosverokortin ”etuutta varten”. Tammikuun päivärahamaksuissa käytetään edellisen vuoden veroprosenttiasi, ellet toimita erikseen verokorttia tammikuulle.

eAsioinnissa on käyttökatko 21.12.23–1.1.24 ETTK-kassan KOKOon sulautumisen vuoksi
KOKOn eAsiointi on poissa käytöstä ajalla 21.12.23–1.1.24, joten sinä aikana KOKOsta ei pysty hakemaan päivärahaa. eAsioinnin käyttökatko johtuu kassojen sulautumiseen liittyvistä järjestelmätöistä. ETTK-kassa sulautuu KOKO-kassaan 1.1.24 alkaen.

Neljännesmiljoonan jäsenen rajapyykki rikki – kiitos KOKOn jäsenet, että olette!
Meillä on ilo ilmoittaa, että kanssamme kulkee jo yli 250 000 tyytyväistä KOKOn jäsentä! Jäsenmäärämme on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta, mutta tänä vuonna kasvu on ollut aiempaa suurempaa.

Tulevat lakimuutokset
Suomen uuden hallitusohjelman mukaan työttömyysturvaan on tulossa merkittäviä muutoksia. Lue kooste tällä hetkellä tiedossa olevista asioista.

Erkki Jurvansuusta Kallio Softwaren toimitusjohtaja
Kolme Suomen suurinta työttömyyskassaa – YTK Työttömyyskassa, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO ja Avoin työttömyyskassa A-kassa – perustivat tänä syksynä yhteisen it-yhtiön. Yhtiön toiminta käynnistyy nyt täydellä teholla, kun toimitusjohtajana aloittaa kokenut it-osaaja Erkki Jurvansuu.

Suurin osa jäsenistä antaa KOKOlle täydet arvosanat palveluistaan
Tuoreen asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset osoittavat, että jäsenet arvostavat korkealle KOKOn tarjoamia palveluita. Jäsenten antama kokonaisarvosana KOKOn palveluista (asteikolla 1–6) on 5,43. Suurin osa vastaajista, 57,6 %, antaa KOKOlle arvosanaksi täydet 6 pistettä.

KOKOn jäsenmaksu on 63 € vuonna 2024
KOKO-kassan vuoden 2024 jäsenmaksu on 63 euroa, eli jäsenmaksu pysyy samansuuruisena kuin vuonna 2023.

Kolme suurinta työttömyyskassaa perustivat yhdessä it-yhtiön rakentamaan etuuskäsittelyjärjestelmän
Avoin työttömyyskassa, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO ja YTK Työttömyyskassa ovat perustaneet Kallio Softwaren, joka rakentaa uuden etuuskäsittelyjärjestelmän ja tuottaa myös muita kehitys- ja ylläpitopalveluita kassoille. Yhtiö julkaisi kesällä hankkeeseen liittyvän kilpailutuksen ja hakee nyt toimitusjohtajaa.

Aurinkoista juhannusta ja hyvää kesää!
Toivotamme kaikille jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyvää kesää! Kurkkaa tarvittaessa asiakaspalvelumme kesäaukioloaikatiedot Yhteystiedot-sivulta.