Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen, jonka myötä vuorotteluvapaajärjestelmä lakkautetaan 1.8.2024 alkaen. Tämä tarkoittaa, että vuorotteluvapaan aloittaminen on mahdollista enää heinäkuun 2024 loppuun asti. Mikäli haluat hyödyntää vuorotteluvapaan mahdollisuuden, toimi nopeasti ja varmista, että kaikki tarvittavat asiakirjat on toimitettu ajoissa.
Vuorotteluvapaan voi aloittaa vielä 31.7.2024
Vuorotteluvapaa on aloitettava viimeistään 31.7.2024. Sopimus vuorotteluvapaasta tulee toimittaa työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään heinäkuun loppuun mennessä. Vuorotteluvapaalle jäävä sopii työnantajansa kanssa, toimittaako hän sopimuksen TE-toimistoon itse vai toimittaako sen työnantaja. Vuorotteluvapaan sijaisen työsopimuksen alkamispäivä tulee myös olla viimeistään 31.7.2024.
Mikä vuorotteluvapaa?
Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä jää vapaalle korkeintaan puoleksi vuodeksi ja saa työttömyyskassasta vuorottelukorvausta. Työnantaja palkkaa vuorotteluvapaan ajalle työttömän työnhakijan.
Vuorotteluvapaata käytetään usein esimerkiksi uudelleenkouluttautumiseen, harrastamiseen tai matkustamiseen. Vuorotteluvapaata voi pitää 100–180 vuorokautta. Vuorottelukorvauksen suuruus on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, johon olisi oikeus työttömänä.
Lisätietoja vuorotteluvapaasta: Mitä vuorotteluvapaa ja vuorottelukorvaus ovat?