Topias Nieminen on KOKOn uusi talousjohtaja

KTM Topias Nieminen on aloittanut KOKO-kassan talousjohtajana 3. helmikuuta 2025. Hänen vastuullaan on kassan talouden, sijoitustoiminnan ja tietohallinnon johtaminen.

Nieminen siirtyi KOKOon ekokauppaketju Ruohonjuuresta, jossa hän työskenteli lähes 15 vuoden ajan. Ruohonjuuressa hän teki monipuolisesti töitä talouden, tietohallinnon sekä kehittämisen parissa. Ennen tätä hän on toiminut myös tilintarkastajana. 

”KOKOn talous on vakaalla pohjalla, vaikka korkeasti koulutetun jäsenistömme työttömyys on ollut kasvussa viime vuosina. Talousjohtajana tärkeä tehtäväni on varmistaa, että kassan vakavaraisuus säilyy vahvana heikommissakin työllisyyden tilanteissa”, Topias Nieminen toteaa.

Nieminen kertoo päässeensä vauhdilla menevään organisaatioon hyvin mukaan ja kiittelee uudessa työyhteisössä saamaansa lämmintä vastaanottoa.

”KOKO on mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa, koska olemme uudistamassa yhdellä kertaa käytännössä kaikki työttömyyskassan sähköiset ratkaisut yhteistyössä Kallion Softwaren ja kahden toisen työttömyyskassan eli YTK:n ja A-kassan kanssa. Samalla kertaa uudistetaan etuuskäsittelyjärjestelmä, jäsenrekisteri sekä asiakkaiden ja työntekijöiden järjestelmät”, Nieminen kertoo.

”On hienoa olla mukana mahdollistamassa tätä merkittävää muutosta, jonka ansiosta voimme tulevaisuudessa tarjota entistäkin parempaa palvelua.”