Kokonaiset 50 vuotta korkeasti koulutettujen kassana

Keväällä 50 vuotta täyttänyt KOKO-kassa on kulkenut pitkän matkan tähän päivään. Viiden vuosikymmenen aikana moni asia on muuttunut sekä maailmassa että kassan toiminnassa. Mutta miten Suomen toiseksi suurimman työttömyyskassan tarina sai alkunsa?

Sunnuntaina 30. maaliskuuta vuonna 1969 Insinööriliiton tiloihin kokoontui 29 insinööriä ja kolme insinööriopiskelijaa. Aiheena oli työttömyyskassan perustaminen, ja kokouksessa käytiin kipakkaa keskustelua myös siitä, tuliko insinööreille ja arkkitehdeille ylipäänsä perustaa kassaa.

Joidenkin kassan perustamista vastustaneiden mielestä insinöörien arvoon ei sopinut kuulua työttömyysturvan piiriin. Ammattikunnissa oltiin kuitenkin herätty siihen, että työttömyysjaksotkin olivat mahdollisia. Turvaa tarvittiin erityisesti lyhytkestoisen kitkatyöttömyyden varalle: vastavalmistuneet saattoivat olla muutaman kuukauden työttöminä ennen kuin töitä löytyi.

Enemmistö kokoukseen osallistuneista kannatti Insinöörien ja arkkitehtien työttömyyskassan (IAT-kassa) perustamista. Perustamissopimuksen allekirjoitti 24 henkilöä, ja niin toiminta saatiin käyntiin.

Kassanjohtajan tehtävää hoiti oman työnsä ohella insinööri Juha-Veikko Kurki. Varsinaisena kassana toimi työhuoneeseen tuotu pakkilaatikko, jota Kurki on kertonut säilyttäneensä kenkälaatikossa.

Toimintaa pyöritettiin aluksi taustajärjestöjen tuella ja työntekijät olivat Insinööriliiton palkkalistoilla. Ensimmäisenä vuonna kassaan liittyi 622 jäsentä, ja jäsenmaksu oli 24 markkaa. Liittojen kautta kassaan kuuluvien jäsenmaksu oli pienempi.

Vuosien saatossa kassa kasvoi nykyiseen kokoonsa ja siihen liittyi muitakin akavalaisia ammattiryhmiä. Perustamishetken nimi vaihdettiin 1980-luvulla IAET-kassaksi. Nimen kirjainyhdistelmä juontuu sanoista insinöörit, arkkitehdit ja ekonomit.

Uusi nimi kuvaa laajemmin nykyistä jäsenkuntaa

Tämän vuoden huhtikuussa käyttöön otettu uusi nimi, Korkeasti koulutettujen kassa KOKO, kuvaa jäsenkuntaa laajemmin kuin aikaisempi nimi. Nykyään 14 ammattiliittoa vakuuttaa jäsenensä työttömyyden varalta KOKOssa. Kassan jäseninä on kaikkiaan 200 000 korkeasti koulutettua ylempää toimihenkilöä tai vastaavassa asemassa olevaa palkansaajaa.

Kassanjohtaja Outi Mäen mukaan juhlavuoden kunniaksi tehdyn brändi- ja nimiuudistuksen tärkein pyrkimys oli tuoda esille kassan tärkeää tehtävää suomalaisessa yhteiskunnassa.

”Haluamme vastata jäsenkuntamme tarpeisiin nykypäivän työelämässä ja olla heidän turvanaan työelämän muutoksissa. Meillä on paras ammattiosaaminen korkeasti koulutettujen ansioturvan hoitajina. Korkeasti koulutettujen työsuhteiden erityiskysymyksiä ja etua ei myöskään saa unohtaa ansioturvalainsäädäntöä kehitettäessä”, Mäki kertoo.

50-vuotinen taival on sisältänyt monenlaisia käänteitä, mutta yksi asia on ja pysyy ennallaan: keskeinen tehtävä palvella työttömyyskorvauksien hakijoita. Nykyisin KOKOssa työskentelee kaikkiaan 80 henkilöä, ja asiakaspalveluun ja hakemusten käsittelyyn liittyviä tehtäviä hoidetaan noin 60 asiantuntijan vahvuudella.

KOKO-kassan vuodet

1969 IAT-kassa perustetaan
1977 Kassalle perustetaan oma atk-jäsenrekisteri ja jäsenpohjaa laajennetaan
1983 Ekonomien liittyessä kassaan nimi muutetaan IAET-kassaksi
1985 Työttömyysturvaa uudistava laki tulee voimaan. Uudistuneen lain mukaan maksetaan joko peruspäivärahaa tai ansioon suhteutettua päivärahaa.
1986 Kassa siirtyy omiin toimitiloihin Insinööriliiton toimitiloista
1986 Työssäkäyvät opiskelijat saavat oikeuden liittyä työttömyyskassan jäseniksi
1992 Kassa on lamamyrskyn silmässä. Tammikuussa uusia hakemuksia tulee päivittäin noin 60. Maaliskuun loppuun mennessä kassan henkilöstömäärä on kasvanut 16 henkilöstä 32:een.
1998 Kassalle avataan kotisivut
2001 Aikuiskoulutustuki otetaan käyttöön uutena tukilajina. IAET-kassa on viidenneksi suurin työttömyyskassa.
2002 Sähköinen asiakaspalvelujärjestelmä otetaan käyttöön
2003 Laki vuorotteluvapaasta tulee voimaan
2017 Kassa alkaa maksaa liikkuvuusavustusta
2019 IAET-kassasta tulee Korkeasti koulutettujen kassa KOKO

Artikkelin lähteenä on käytetty Ilkka Levän kirjoittamaa historiikkia: Työttömyyskassojen edelläkävijä – IAET-kassan historia 1969 – 2019

Kuva: Tältä näyttivät kassan ensimmäiset kotisivut vuonna 1998.