200 000 jäsenen raja ylittyi KOKO-kassassa

KOKO-kassan jäseniä on nyt yli 200 000. Jäsenmäärä on kolkutellut uutta sataatuhatta jo pitkään, ja maaginen raja ylittyi vihdoin marraskuun viimeisellä viikolla. Torstaina 28. marraskuuta jäsenrekisterin lukema oli tarkalleen 200 014.

Vuonna 1969 perustettu KOKO on Suomen toiseksi suurin työttömyyskassa. Aikaisemmin IAET-kassana tunnettu kassa perustettiin alun perin insinöörien ja arkkitehtien työttömyyskassaksi. Nyt 10 prosenttia Suomen kaikista työttömyyskassaan kuuluvista palkansaajista kuuluu KOKOon.

KOKOn jäsenet ovat korkeasti koulutettuja ylempiä toimihenkilöitä tai vastaavassa asemassa olevia palkansaajia. Kassan taustajärjestöinä toimii 14 akavalaista liittoa. Liitot varmistavat omien jäsentensä ansiosidonnaisen työttömyysturvan vakuuttamalla heidät KOKOssa.

”Meillä KOKOssa on paras osaaminen korkeasti koulutettujen ansioturvan hoitajina ja asiakkaamme luottavat meihin. Asiakastyytyväisyytemme on ollut erittäin korkealla tasolla jo useamman vuoden ajan”, kassanjohtaja Outi Mäki kertoo.

”Kiitämme niin uusia kuin vanhojakin jäseniämme luottamuksesta, ja lupaamme olla vankasti turvana työelämän muutoksissa myös tulevaisuudessa!”