KOKOn asiakaspalvelussa tehdään merkityksellistä työtä

Lokakuun ensimmäisellä viikolla vietetään Asiakaspalveluviikkoa. Millaista on työarki KOKO-kassan asiakaspalvelussa? Mikä motivoi, mikä ilahduttaa? Kassalaiset kertovat:

”Jokainen asiakaskohtaaminen on uusi ja erilainen ja siksi ainutlaatuinen. Asiakaspalveluamme kannattaa hyödyntää aina, jos on epävarma siitä, mitä selvityksiä omassa tilanteessa tarvitaan. KOKOn asiakkaat ovat hyvin valveutuneita ja sen vuoksi heidän kanssaan on ilo tehdä yhteistyötä.”

”Se, että kassan jäseniä on saanut auttaa ja tukea yllättävissä elämäntilanteissa, on tuonut aitoa merkityksellisyyttä työhön ja toiminut hyvänä sisäisenä motivaationa. Kokemus asiakaspalvelutyöstä on saanut tarkastelemaan omaakin elämää aivan eri näkökulmasta. Esimerkiksi pandemiavuosi on näyttänyt, kuinka elämämme voi muuttua täysin yllättäen ja erilaiset tukiverkostot ovat olleet kultaakin kalliimpia. Poikkeusajan työskentely ei kuitenkaan olisi onnistunut ilman ammattitaitoisia ja työtään sydämellään tekeviä työkavereita, jotka olleet tukena tiukoissakin tilanteissa ja laittaneet itsensä likoon yhteisen tavoitteemme eteen.”

”Asiakkaan tilannetta arvioitaessa huomioidaan aina kokonaisuus. Emme anna pelkästään vastauksia tämänhetkiseen tilanteeseen, vaan ohjaamme ja neuvomme kassan jäseniä ennakoiden myös erilaisissa muuttuvissa tilanteissa.”

”Työ on todella vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Koen iloa siitä, että voin auttaa asiakkaita heidän kulloisessakin tilanteessaan tai kysymyksissään. Saan työssäni kohdata asiakkaita eri tavoin; toki osin heidän hakemustensa kautta, mutta myös viestein, puhelimitse sekä virtuaalisesti Teamsin välityksellä.”

”Parasta on, kun asiakas on ymmärtänyt, kuinka hänen tulee toimia tilanteessaan ja mahdolliset ongelmatilanteet on saatu ratkaistua siten, että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen.”

”Jotkut asiat noudattavat kassamaailmassa tiukasti tiettyä kaavaa ja voivat tuntua asiakkaasta byrokraattiselta. Tästä hyvä esimerkki on harvemmin kenellekään mieluinen takaisinperintäprosessi. Olemme kuitenkin pyrkineet tekemään siitä mahdollisimman asiakaslähtöisen ja kiitos myös ymmärtäväisten asiakkaidemme, takaisinperinnätkin sujuvat pääosin hyvinkin jouhevasti.”

”Emme suosittele pähkäilemään kysymysten kanssa liian pitkään. Autamme mielellämme kaikissa työttömyysturvaan liittyvissä asioissa. Me olemme täällä teitä varten!”

Blogiteksti on yhdistelmä asiakaspalvelutehtävissä toimivien KOKO-kassalaisten kirjoittamista ajatuksista työstään. Kiitos Teija, Elisa, Hung ja Merja!