Korotusosat ovat poistumassa 1.1.2025

Eduskunta on hyväksynyt lakimuutoksen, jonka myötä ansiopäivärahan korotusosan maksaminen työllistymistä edistävien palvelujen ajalta lakkaa vuoden 2025 alussa. Korotusosaa voidaan maksaa vielä ensi vuoden aikana niissä tilanteissa, joissa palvelu on alkanut vuoden 2024 puolella.

Myös liikkuvuusavustuksen korotusosasta luovutaan 1.1.2025. Liikkuvuusavustusta maksetaan silloin, kun henkilö ottaa työttömänä vastaan työn, joka sijaitsee kaukana nykyisestä asuinpaikasta. Korotettua liikkuvuusavustusta on voinut saada, jos työpaikka on yli 200 kilometrin päässä.

Näin lakimuutos tulee voimaan

  • Jos työllistymistä edistävä palvelu on alkanut viimeistään 31.12.2024, korotusosa voidaan maksaa lain voimaantulon jälkeiseltä ajalta palvelun loppuun saakka, kuitenkin kokonaisuudessaan enintään 200 päivältä.
  • Jos palvelu järjestetään jaksotettuna erillisiin kokonaisuuksiin siten, että jaksot eivät liity yhtäjaksoisesti toisiinsa, korotusosaa tai korotettua ansio-osaa ei makseta palvelujakson ajalta, joka alkaa 1.1.2025 tai myöhemmin.
  • Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa korotettuna, jos työ tai siihen liittyvä koulutus alkaa viimeistään 31.12.2024.

Esimerkkejä muutoksen vaikutuksesta:

Palkka ennen työttömyyttä / kkKorotettuna maksettu ansiopäiväraha / kkKorotusosan poiston vaikutus / kk
3 000 €1 948 €– 209 €
4 000 €2 383 €– 289 €
5 000 €2 624 €– 337 €

Taulukon summat ovat bruttomääräisiä. Ansiopäiväraha on veronalaista tuloa.

Lue lisää:
Hallituksen esitys: HE 135/2024

Artikkeli on julkaistu alun perin 4.10.2024 ja päivitetty 5.12.2024 eduskunnan hyväksyttyä hallituksen esityksen.