Hakemusten käsittelytilanne päivitetään etusivulle päivittäin
Sivustomme etusivulta näet ajantasaisen tiedon, minä päivänä saapuneita päivärahahakemuksia käsittelemme. Päivitämme tiedon arkiaamuisin.
Jos olet toimittanut hakemuksesi ennen ilmoitettuja päivämääriä, mutta et ole vielä saanut maksuilmoitusta, hakemuksesi käsittely on todennäköisesti kesken. Odota rauhassa. Jos tarvitsemme lisätietoja, otamme sinuun yhteyttä.
Ensimmäisen hakemuksen käsittely kestää yleensä pidempään
Ensihakemukset ovat hakemuksia, joilla päivärahaa haetaan ensimmäistä kertaa tai pidemmän tauon jälkeen. Ensihakemusten käsittely kestää yleensä pidempään, koska tällöin laskemme ansiopäivärahasi suuruuden. Tämän jälkeen toimittamiasi hakemuksia kutsumme jatkohakemuksiksi.
Hakemusten käsittelyaikaan vaikuttavat monet asiat
Käsittelemme päivärahahakemukset saapumisjärjestyksessä.
Hakemuksesi käsittelyaikaan vaikuttavat esimerkiksi kuukauden aika, hakemuksesi liitteet, mahdollinen työskentelysi hakujakson aikana, saapunut uusi työvoimapoliittinen lausunto tai se, jos päivärahastasi pitää antaa uusi päätös.
On hyvä varautua vähintään 1–2 viikon hakemuksen käsittelyynottoaikaan, vaikka aiemmat hakemuksesi olisi käsitelty nopeammin.
Nopeuta hakemuksesi käsittelyä
- Toimita hakemuksesi säännöllisessä rytmissä
Kun haet päivärahaa säännöllisiltä ajanjaksoilta (kalenterikuukauden, kuukauden tai 4 viikon jaksoilta), hakemuksesi voi mennä maksuun automaattisesti, jolloin saat päivärahasi nopeasti. Jos sen sijaan lähetät hakemuksiasi epäsäännöllisiltä ajanjaksoilta, saattaa hakemuksesi päätyä tämän vuoksi manuaaliseen käsittelyyn, mikä voi viivästyttää hakemuksesi käsittelyä.
- Kirjoita hakemuksesi lisätietoihin vain olennaisia tietoja
Jos kirjoitat tietoja hakemuksesi lisätietokenttään, siirtyy hakemuksesi pois automaattimaksatuksesta ja työttömyysturva-asiantuntijamme käsiteltäväksi. Suosittelemme kirjaamaan lisätietokenttään vain hakemuksesi käsittelyn kannalta merkityksellisiä tietoja, eikä esimerkiksi meille osoitettuja kiitoksia – niin paljon kuin niitä arvostammekin – jotta päivärahasi saaminen ei turhaan viivästy.
Vinkit sujuvaan asiointiin
Ota seuraavat vinkit käyttöön KOKOn eAsioinnin etusivun Asetuksista:
- Ota käyttöön tekstiviestimaksuilmoitus – saat tiedon heti, kun päivärahahakemuksesi on käsitelty
Voimme ilmoittaa sinulle tekstiviestillä, kun hakemuksesi on käsitelty. Tekstiviestistä ilmenee maksettava summa sekä maksupäivä. - Vaihda sähköisiin päivärahapäätöksiin
Saat päivärahapäätöksesi vain sähköisenä, kun valitset toimitustavan eAsiointiin. - Tilaa muistutus seuraavan jatkohakemuksen jättämisestä
Voit tilata sähköpostiisi muistutuksen seuraavan jatkohakemuksen jättämisestä. Muistutamme sinua toimittamaan hakemuksen, kun edellisestä hakemuksestasi on kulunut kuukausi tai 4 peräkkäistä kalenteriviikkoa.