Työnhakijan aktiivisuus vaikuttaa tulevaisuudessa ansiopäivärahan suuruuteen

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee työttömyysturvalain muutosta, niin sanottua aktiivimallia, jossa työnhakijan omalla aktiivisuudella on merkitys ansiopäivärahan suuruuteen.  Ministeriö on tehnyt aktiivimallista ensimmäisen luonnoksen hallituksen esitykseksi. Luonnos on luettavissa täällä.

Aktiivimallissa henkilön aktiivisuutta työmarkkinoilla tarkastellaan 65 maksupäivän jaksoissa eli noin 3 kuukauden välein. Jos henkilö ei ole ollut tarkastelujakson aikana riittävän aktiivinen, maksettaisiin hänelle ansiopäiväraha seuraavalta 65 päivältä 4,65 % matalampana. Tämä vähennys vastaa noin yhtä omavastuupäivää kuukauden aikana. Jos henkilö on riittävästi työssä tai työllistymistä edistävässä palvelussa tarkastelujakson aikana, hänen päivärahansa ei laske.

Riittäväksi työksi taikka palvelussa oloksi katsotaan hallituksen esitysluonnoksessa se, että henkilö on 4 peräkkäisen kalenteriviikon aikana:

ollut työssä palkansaajana yhteenlaskettuna niin paljon, että työ 1 kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin työssäoloehtoon,
ansainnut yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23 % yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta taikka
ollut 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa.

Tämän lisäksi muutoksessa ehdotetaan, että omavastuuaika lyhenisi takaisin 5 päivään.

Luonnoksen mukaan lakimuutokset tulisivat voimaan vuoden 2018 alusta, mutta ensimmäinen tarkastelujakso alkaisi jo 1.10.2017. Kyseessä on vielä lakiehdotusluonnos, joten hallituksen esityksen tarkka muoto voi vielä muuttua.

Myös työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee aktiiviseen työnhakuun liittyviä muutoksia:

Tavoitteena ministeriöllä on tehostaa työnhakijoiden omatoimista ja aktiivista työnhakua, lisätä alueellista ja ammatillista liikkuvuutta sekä työttömyysetuuden vastikkeellisuutta.

Ehdotetussa mallissa on tarkempi määritelmä sille, mitä pidetään aktiivisena työnhakuna. Työttömyysetuuden saaminen edellyttäisi, että työnhakija hakee työttömänä ollessaan keskimäärin yhtä työpaikkaa viikossa. Aktiivista työnhakua seurattaisiin 12 viikon tarkastelujaksolla. Aktiivisen työnhaun laiminlyönnistä ilman pätevää syytä seuraisi 60 päivän korvaukseton määräaika.

Muutosten esitetään tulevan voimaan vuoden 2019 alussa. Muutoksen lopullinen muoto on vielä epävarma. Luonnos hallituksen esityksestä luettavissa täällä.