1.4.2026

Pääsiäisen muutokset palveluajoissamme

Torstaina 2.4. KOKOn puhelinpalvelu palvelee klo 10–13 ja eAsioinnin chat klo 10–12. Perjantaina 3.4. ja maanantaina 6.4. palvelut ovat suljettuna. Toivotamme kaikille mukavaa pääsiäistä!

6.2.2026
Nainen ja puhelin, jossa näkyy KOKOn sivut

KOKOn jäsenten työttömyysaste pysyi vuonna 2025 samana kuin vuonna 2024

KOKOn jäsenistön työllisyystilanteen heikkeneminen tasaantui vuoden 2025 aikana, mutta työttömyys on edelleen korkealla tasolla. Ansiopäivärahan porrastus laski etuusmaksatuksen euromäärää.

20.1.2026

Jäsenrekisterissä on nyt ruuhkaa

Jäsenrekisterissämme on tällä hetkellä ruuhkaa suuren yhteydenottomäärän vuoksi. Jäsenyyteen liittyvien asioiden käsittelyajoissa voi tästä syystä olla tavallista pidempiä viiveitä.

2.1.2026
Euro seteleitä pinossa

Yleistuki korvaa Kelan maksamat työttömyystuet toukokuussa 2026

Yleistuki korvaa Kelan nykyiset työttömyystuet eli peruspäivärahan ja työmarkkinatuen. Yleistukea maksetaan työttömälle työnhakijalle, jolla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joka on jo saanut ansiopäivärahaa enimmäisajan.

29.12.2025

Karensseja koskevat muutokset tulevat voimaan 1.3.2026 

Muutokset koskevat tilanteita, joissa karenssi määrätään työnhakuun ja työvoimapalveluihin liittyvän moitittavan menettelyn seurauksena. Irtisanoutumiseen liittyvät karenssit eivät muutu. 

16.12.2025
Kuva puhelimesta, jossa on kuva verottajan sivuille.

Vuoden 2026 verokortit ja muutosverokortin tilaaminen etuutta varten

Vuoden 2026 verokortit tulevat voimaan 1.1.2026. Kun tilaat muutosverokortin etuutta varten, varmistat oikean veroprosentin ansiopäivärahasi ennakonpidätykseen.

18.11.2025
Nainen allekirjoittamassa sopimusta

Kilpailukieltokorvaus ja ansiopäiväraha – mitä on hyvä tietää?

Oletko tehnyt työnantajasi kanssa kilpailukieltosopimuksen? Lue tästä artikkelista, milloin ja miten kilpailukieltokorvaus voi vaikuttaa ansiopäivärahaasi.

23.10.2025
Kuva, jossa mobiililaitteen ruudulla Verohallinnon sivusto auki.

Tarkista, onko verokorttisi tuloraja riittävä loppuvuodelle

Jos saat ansiopäivärahaa, tarkistathan hyvissä ajoin, että verokorttisi vuosituloraja on riittävän suuri loppuvuodelle. Jos tuloraja ylittyy, joudumme käyttämään korkeampaa lisäveroprosenttia maksamissamme etuuksissa.

14.10.2025

Porrastuksen piirissä on nyt noin 28 prosenttia KOKOn ansiopäivärahan saajista

Ensimmäiset KOKOn etuudensaajat siirtyivät porrastuksen piiriin marraskuussa 2024, ja vuoden 2025 aikana porrastuksen vaikutukset ovat alkaneet selvästi näkyä ansiopäivärahan saajissa.

30.9.2025
Kuva, jossa on lakipykälä harmaalla taustalla

Hallitus esittää muutoksia karenssi­järjestelmään

Hallitus esittää lakimuutosta työttömyysturvan korvauksettomiin määräaikoihin eli karensseihin. Muutokset koskisivat tilanteita, joissa karenssi määrätään työnhakuun ja työvoimapalveluihin liittyvän moitittavan menettelyn seurauksena.

16.9.2025

Ansiopäivärahan enimmäis­maksuaika täyttyy yhä useammalla KOKOn jäsenellä

Työttömyysjaksot ovat viime vuosina pidentyneet, ja yhä useampi KOKO-kassan jäsen saavuttaa ansiopäivärahan enimmäismaksuajan. Kehitys on ollut kasvusuuntainen jo vuodesta 2021 lähtien.

19.6.2025

KOKOn asiakaspalvelun kesäaukioloajat

KOKOn puhelinpalvelu on suljettuna juhannusaattona. 23.6.–8.8. välisenä aikana palvelemme puhelimitse ma–pe klo 10–13.