Liikkuvuusavustus

Liikkuvuusavustuksen tarkoituksena on kannustaa vastaanottamaan työtä myös kauempaa kotoa. Liikkuvuusavustuksella korvataan työmatkasta tai muutosta aiheutuneita kustannuksia.

Voit saada liikkuvuusavustusta, jos

  • sinulle on maksettu päivärahaa juuri ennen työsuhteesi alkua (kuitenkin myös TE-toimiston asettaman karenssin, työssäolovelvoitteen tai omavastuuajan aikana)
  • uusi työsuhteesi kestää vähintään 2 kuukautta
  • edestakainen työmatkasi kestää kokoaikatyössä yli 3 tuntia päivässä tai osa-aikatöissä yli 2 tuntia päivässä
  • osallistut vähintään 2 kuukautta kestävään työhön liittyvään koulutukseen, jossa edestakainen matkasi kestää yli 3 tuntia päivässä (jos koulutukseen liittyvä työ on kokoaikainen) ja 2 tuntia (jos koulutukseen liittyvä työ on osa-aikainen)

Lomautuksen ajalta liikkuvuusavusta voidaan maksaa vain, jos menet toiselle työnantajalle töihin.

Vaikka sinulla ei esimerkiksi omavastuuajan vuoksi olisi vielä oikeutta ansiopäivärahaan, sinun tulee hakea liikkuvuusavustuksen lisäksi päivärahaa, jotta kassa voi selvittää onko sinulla oikeus päivärahaan ja liikkuvuusavustukseen. Työmatkaan kuuluvaan aikaan lasketaan mukaan kulkuvälineiden vaihtaminen odotusaikoineen, mutta ei esimerkiksi lasten viemistä hoitopaikkaan.

Käytettävät kulkuvälineet

Työmatka-aika lasketaan nopeimmin käytettävissä olevan kulkuvälineen mukaan. Matka-aika lasketaan julkisen liikenteen mukaan, jos et omista autoa ja automatkana, jos sinulla on oma auto. Sinun ei tarvitse hankkia omaa autoa saadaksesi liikkuvuusavustusta.

Liikkuvuusavustuksen hakeminen

Liikkuvuusavustuksessa on 3 kuukauden takautuva hakuaika. Hae liikkuvuusavustusta siis viimeistään 3 kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta lukien.

Toimita liikkuvuusavustushakemus KOKO-kassaan eAsioinnin kautta liitteenä. Liitä hakemukseesi kopio työsopimuksesta.

Liikkuvuusavustuksen suuruus ja kesto

Liikkuvuusavustus on peruspäivärahan suuruinen eli 37,21 € päivässä vuonna 2024 (noin 800 € kuukaudessa). Liikkuvuusavustus on veronalainen etuus.

Voit saada liikkuvuusavustuksen korotettuna, jos työpaikkasi sijaitsee yli 200 kilometrin etäisyydellä aiemmasta asuinpaikastasi. Korotusosan suuruus on 5,29 € päivässä.

Huom. Lakimuutoksen myötä liikkuvuusavustuksen korotusosan maksaminen lakkaa vuoden 2025 alussa. Lue tiedote

Avustusjakson kesto riippuu työsuhteen kestosta ja se voi olla 30, 45 tai 60 päivää. Koska avustusta maksetaan enintään 5 päivältä viikossa työsuhteen alkamisesta lukien, maksettavien päivien määrä vaihtelee.

Työsuhteen vähimmäiskesto Avustusjakso Maksettavien päivien määrä
2 kuukautta 30 päivää 22-24 päivää
3 kuukautta 45 päivää 33-35 päivää
4 kuukautta 60 päivää 44-45 päivää

Liikkuvuusavustus maksetaan maksukausittain jälkikäteen. Maksukausi alkaa aina työsuhteen alkamisesta lukien.

Jos olet osa-aikatyössä, liikkuvuusavustusta maksetaan vain tehdyiltä työpäiviltä. Työ on osa-aikainen, jos työaikasi on enintään 80% kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta.

Vaikka hakisit koko liikkuvuusavustuksen kerralla etukäteen, se maksetaan takautuvasti jaksoissa siten, että ensimmäinen jakso on 2 viikkoa ja sen jälkeen maksu tapahtuu 4 viikon jaksoissa.