Panu Lavonen
19.4.2022

KOKO huolehtii jäsenistään vaikeinakin aikoina
2020-luvun alkua ovat leimanneet isot ja odottamattomat maailmantapahtumat, joilla on merkittäviä talousvaikutuksia. Työttömyyskassana meidän tärkein tehtävämme on tarjota jäsenillemme toimeentulo työttömyyden tai lomautuksen kohdatessa.
17.6.2020

Blogi: Vastuullinen taloudenpito suojaa myrskyissä
Kirjoitin tammikuussa talous- ja työttömyystilanteen vaikutuksista KOKO-kassan talouteen. Silloin talouden taivaalla näkyi korkeintaan joitain tummia pilviä, ja nekin siinsivät vielä kaukana horisontissa. Koronapandemia käänsi tilanteen päälaelleen ja myrsky nousi hetkessä.
27.1.2020

Talouden hyvä vire heijastuu myös työttömyyskassan jäsenmaksuun
Talous- ja työllisyystilanteen muutokset vaikuttavat vahvasti työttömyyskassoihin. KOKOn talousjohtaja Panu Lavonen avaa blogikirjoituksessaan seikkoja, jotka vaikuttavat kassojen jäsenmaksuihin.