III Etuuden hakeminen ja maksaminen

9 § Kassan maksamat etuudet

Kassa myöntää jäsenilleen ansiopäivärahaa ja muita kassan toimialaan kuuluvia etuuksia kulloinkin voimassa olevien säännösten mukaan.

Kassan myöntämien etuuksien hakemisesta, maksamisesta ja päätöksistä säädetään työttömyysturvalaissa ja muussa kassan toimintaa sääntelevässä lainsäädännössä.

10 § Valitus kassan päätöksestä

Kassan päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen tyytymätön vakuutusoikeudelta. Valituskirjelmä on toimitettava kassalle 30 päivän kuluessa siitä, kun valittaja on saanut päätöksestä tiedon.

Vakuutusoikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.